6 Majoittuminen

Majoittumiselle varatut alueet löydät kartasta. Ethän pystytä majoitettasi näiden alueiden ulkopuolelle.

Tapahtuman puolesta majoituskapasiteettina tarjoamme kaunista suomalaista kangasmetsää, joten otathan oman majoitteesi (esimerkiksi vaellusteltta tai riippumatto) mukaan kotoa. Tapahtuman äänentoisto hiljenee puolenyön aikaan, mutta kuten aina isossa tapahtumassa, jonkin verran ääntä varmasti kuuluu majoitusalueillekin. 

OHJEET MAJOITTUJALLE: 

  • Varaa mukaasi sellainen majoite, joka tarvittaessa pitää myös vettä. 
  • Jos majoitteesi on sinulle uusi ja kaipaat apua sen pystyttämisessä, älä epäröi kysyä apua! 
  • Huomioithan vähintään neljän metrin etäisyyden majoitteiden välillä. Näin kulkeminen helpottuu ja tarvittaessa pelastusreitit pysyvät avoimina. Älä myöskään aseta telttanaruja kulkureiteille. Majoitteet tulee sijoittaa vähintään 8 m päähän lähimmästä rakennuksesta. 
  • Jos nukut riippumatossa, otathan mukaasi puunhalaajat tai muuten riittävän leveät narut. Näin suojelemme Evon puita. Riippumaton maksimikorkeus on kaksi metriä, ja niitä ei saa asettaa päällekkäin.  
  • Anna majoitusalueella nukkumisrauha kaikille. Myöhäiset kokoontumiset ja ajanvietot järjestetään muilla alueilla. 
  • Karttaan on merkitty hiljainen nukkuma-alue.  
  • Huomioitahan että henkilö-, retki- tai matkailuautossa majoittuminen on kielletty! 

Osallistujan opas